ANTAA SATAA JA KESÄN KULKEA!


Suomi on vehreimmillään heinäkuussa. Vastahan päästiin valoisiin öihin, kun alkoi kuurosateiden ja ukkospuuskien vuodenaika. Tänään hetki kosteassa saniaismetsässä toi taas konkreettiseksi, miten luonto inspiroi monella tavalla. 





Blogin puolella on ollut melko vihreää koko kevään ajan. Yhteistyöni FLÖR Kukka&Puutarha:n kanssa tuonut kivoja tapahtumia, kotien ja parvekkeiden vihersisustamista, stailauspäiviä puutarhamyymälässä ja matkan viime postauksissa kertomaani Zetas Trädgård:iin Tukholmaan. Olen nauttinut uusista ihmisistä ympärillä, kaikesta mielenkiintoisesta kokemasta kukkien ja kasvien keskellä. Ihan omaa maailmaani, kun luonto kerran inspiroi!

Olenko muistanut kutsua sinut seuraamaan Facebookissa 'Luonto inspiroi sinustamaan' -ryhmää? Meitä on jo yli 200 jakamassa kauniita kuvia ja juttuja aiheesta. Instagramissa olen koittanut muistaa merkitä #luontoinspiroi tai #luontoinspiroisisustamaan kuvapostauksia villapuomin tilillä. Sinäkin voit tehdä samoin, kun postaat instakuviasi aiheesta! Luodaan mahtavaa materiaalia toistemme iloksi!






Sain pari viikkoa sitten mustavalkoisen kirjekuoren, jossa oli iloista postia. Opiskelu valokuvaajan tutkintoon Helsinki Design School:issa alkaa elokuussa. Kuvaamiseen kun on tullut intohimo blogin ja valokuvauskurssien myötä. Tänään sainkin vaihtaa uuden objektiivin ( AF-S Nikkor 50mm 1:1.8 G) kameraani ja osaatte arvata, mihin koko loppupäivä meni!






Heinäkuun kunniaksi oli aihetta vaihtaa myös profiilikuva blogiin.  Ei mikään helppo homma tuo itsensä kuviin tuominen.

Tämä heinähattu antaa nyt kesän kulkea, sataa tai paistaa ja tuoda kaikenlaista kesäkokemusta reppuun ja kameran eteen.


Trooppista kesää silti odotellessa,

Hanna

6 kommenttia

  1. Onnea opiskelun johdosta! Sinulla on jo muutnkin kauniita kuvia, mutta ainahan sitä voi oppia uutta:) Ja kyllä, seuraan ja olen liittynyt tuohon faceryhmään!:D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen kiitos ja kiva kun olet mukana! <3 Valoa ja energiaa kesääsi!

      Poista
  2. Olen niin innoissani tuosta valokuvausopinnoistasi, että oksat pois <3 Onnea!!! Vaikka täällä toivutaan ja ollaan aika lailla sisätiloissa, nautin isoista ikkunoostamme, jotka tuovat inspiroivan luonnon lähelle.
    Saniaiset ovat niin kauniita, pitääkin köpötellä pihanperälle napsimaan niitä maljakkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, ystävyydestäsi ja kannustuksesta! Nähdään kesässä ja inspiroidaan tulevaa! Voi hyvin! ❤️

      Poista
  3. Olipa ihana postaus! Vihreys ja sinun heinähattu kuvasi teitte tästä piristävää luettavaa.
    Haleja päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Ja sinä se vasta piristää osaat! Sinulla on lahja tehdä hyvä mieli jokaiselle! <3 Haleja täältäkin ja kesään kivaa fiilistä!!

      Poista

© VILLA PUOMI
Maira Gall