KAKSI KUUKAUTTA JOULUUN!






Leppoisa sunnuntai ja on aikaa touhuta kotona. Sytytellä kynttilöitä ja kuunnella sateen ropinaa. On ollutkin kaunis ja pitkä syksy, oikea valokuvaajien unelmavuodenaika. Monena aamuna on pitänyt hiljentää vauhtia, kun meri höyryää Särkänsalmen sillan vieressä ja usva leijuu kivikkojen yllä. Samalla kun viime yönä vaihdettiin kelloa talviaikaan, havahtui ajanjuoksuun: on kaksi kuukautta jouluun! 





Sain muutaman männystä sahatun puukiekon mökkimetsän puunkaatojen yhteydessä. Puukiekoista voi tehdä vaikka kynttilöille alusia tai pöytäkattaukseen katelautasia, kun luontoteema on nyt vahvoilla sisustuksessa. 

Kun sade hellittää, haen takapihan metsästä vielä kelottuneita oksia sisälle kuivumaan. En takkapuiksi, vaan loppuvuoden tunnelmia tuomaan! 

Sadepäivän terveisin, 

Hanna





8 kommenttia

  1. Niin se aika rientää. Minulla alkaa tästä päivästä talvipäivän seisaukseen jatkuvat "kituviikot". Pimeä kausi ei ole minun juttu.Onneksi voi sytytellä kynttilöitä valoa tuomaan. Talvipäivän seisaus on käännekohta kohti valoa ja siksipä jouluakin odota kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joulunaika tuo valoa meille ja paljon tuiketta ympärille. Onni, että syksy on ollut niin kaunis. Iloa uuteen viikkoon Anu!

      Poista
  2. Hienosta syksystä olemme tosiaan saaneet nauttia ja nyt on kynttilöiden aika. Ihana toi kynttilänjalkasi ja puukiekko sopii hienosti sen alle tuomaan luontoa sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Kaikki valo, oli se luonnosta tai jouluvaloista tuo piristystä meille. Viikko kerrallaan eteenpäin kohti tunnelmallista aikaa. Mukavaa kuun viimeistä viikkoa!

      Poista
  3. On kyllä kiva kokonaisuus - puukiekko ja kynttilänjalka. Syksy ja tämä pimeys ottaa voimille. Mutta onneksi joulu tuo virkistystä ja sitten olemmekin jo keväässä taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, näin se menee, jokaisessa vuodenajassa on hyvät puolensa. Hyvää kuunvaihdetta sinulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No niinpä, Teija. Ja monia kivoja blogitapaamisia, toivottavasti nähdään pian!

      Poista

© VILLA PUOMI
Maira Gall