VALMISTELUJA




Koti on tyhjennysvimman alla. Lähes kaikki jouluinen on säilötty ja sen tilalla on paljon tyhjää tilaa. Huokaan onnesta, kun näyttää siistiltä. 

Kun tulppaaniaika alkaa, tietää kulkevansa kevättä kohden. Jotenkin arvaten, kukat ovat meillä yleensä valkoisia tai hennon vaaleanpunaisia.






Musta ruukku Aveliasta, Turun Ruissalosta. 

Siirsin viileältä verannalta viikunapuun valoisaan ikkunakulmaukseen. Oli kova työ kaivaa juurakko irti vanhasta ruukusta ja multapaakusta. Käytin keittiökauhaa, kun en löytänyt siihen hetkeen puutarhatyökaluja, onneksi kukaan ei nähnyt. Ensin viikuna sai uuden ruukun ja mullan. Parin päivän jälkeen yksi isoista viikunan hedelmistä irtosi ja samalla pari lehteä tippui, huusin ääneen ja pyysin puuta viihtymään uudella paikallaan. Kaikki vihreä näyttää niin hyvältä. Viherkasvit ovat juuri nyt suuri sisustustrendi. Oletteko muuten tutustuneet Huiskula.fi -sivustoon? Sieltä löytyy paljon kukkien ystävien ja vihersisustamisen ideoita ( ideat ja vinkit) ja monia kivoja blogilinkkejä.  
Valmistelen juuri sunnuntaille synttäreitä. Nuorimmainen täytti viikolla 17. "Vielä vuosi äiti, niin sitten juhlitaan baarissa". Syvä huokaus! Ihanaa, kun vielä tänä vuonna saan leipoa täytekakkua pöytään. Ohjekin on jo mielessä. Laitan sitten kuvia. 

Torstaitunnelmin,
Hanna

14 kommenttia

  1. Raikkaan valkoiset tulppaanit ostin minäkin kaupasta viikonvaihdetta piristämään. Napsin pihapensaista ja koivuista muutamia oksia, joihin silmuja puhkeamassa. Niin ja kuuset tekevät uusia kasvustoja, heleän vihreitä. Huomenna perjantai, ihanaa! 😉

    VastaaPoista
  2. Meillä joulua vietetään nuuttiin saakka, mutta se tuotiin kotiinkin vasta juuri ennen aattoa;)
    Tulppaaneja näkyi jo kaupoissa; vielä pari kuukautta ja ollaan keväässä:)
    Kivaa viikonloppua, Hanna, ja nauti täysillä synttäreistä ja niiden valmisteluista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhat kiitosta ja myös sinulle:mukavaa viikonvaihdetta!

      Poista
  3. Hienot leikot <3 ja viikunakin niin valmiina kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sanna, pelkään niin viikunan puolesta! Tiputtelee juuri avautuneita lehtiään, eli onkohan liian lämpimässä? Hyvää viikonvaihdetta sulle!

      Poista
  4. Eilen ihailin tulppaneita kaupassa, toivat niin keväisen tunnelman. Vielä en ostanut. Joulu vielä purkamatta. Kivat nuo tulppaanipullot!
    Onnea leipomiseen ja iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, niin se viikonloppu taas vierähti. Tuli kakuteltua ja juhlittua junioria. Ja taas saatin pakkastalven tuntua. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  5. Voi, tulppaanit ovat niin ihania, mutta odottelen vielä hetken, ennenkuin ryntään niitä ostamaan. Minun vanhempi tytär täyttää keväällä kuules 18v ja on jo mietitty niitä baaribileitä, kunhan sukulaiset on ensin kestitty. Apua, mihin nuo vuodet meni! Vastahan tuo meni kouluun....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri, mihin ne vuodet kiitävät?! On ihana katsella vanhoja kuvia ja ihmetellä samalla, kun lapset kasvavat. Se on haikeaa, mutta samalla onnellista.

      Poista
  6. Viikunapuu näyttää ihanalta auringonvalossa! Itsekin nautin siitä, että
    joulukoristeet on jo korjattu pois kevään tieltä. Hain eilen Plantagenista
    rönsyliljoja ja asettelin niitä Kotilaiturilta hankittuihin ruukkuihin. Koti
    näyttää nyt mukavan raikkaalta.

    Mukavia synttärijuhlia, parhaat onnittelut Juliukselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija, välitän onnittelut. Viikunapuu vehreänä sohvannurkassa ja odottelee aurinkopäiviä. Taas saatiin talven tuntua kerrakseen. Kevättä kohden ajatuksetkin!

      Poista
  7. Onpa ihanan valoisaa ja keväistä! <3 Iloa viikkoosi! :)

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista! Ei voi kuin ihastella. Kukat tekee kyllä heti keväisen fiiliksen. Oli muuten aivan ihanaa taas nähdä <3

    VastaaPoista

© VILLA PUOMI
Maira Gall