RAUHAISA SUNNUNTAI





Päivät täynnä rentoutumista, rauhaa, itsenäisyyden ja 2.adventin tunnelmaa. Kotoiluksi meni tämä viikonvaihde!











Vaikka joulumyyjäisiä oli joka puolella ja Vanhan Suurtorin joulumarkkinatkin houkuttivat, oli oikeastaan hyvä siirtää menoja tulevaan. Uni maistui kellon ympäri ja sain levättyä rasittunutta rannettani. Olen usein huolissani meidän nuorten unirytmistä, valvotaan helposti myöhään ja viikonloppuisin päivän rytmi menee sekaisin, sitten ollaan väsyneitä arkiaamuisin. Paljon puhutaan ja tutkitaankin unen vaikutusta terveyteen. Sen huomaa, ettei jaksa valvoa samalla tavalla kuin nuorempana. Sitä ommeltiin ja tehtiin jouluja yöt ympäri. Toisaalta siinä oli tunnelmansakin, mutta nykyään hyvin nukuttua yöunta ei vaihtaisi mihinkään.  









Ensi viikonvaihteessa on Lucian päivä. Perinteisiin kuuluu kuulla kuorolaulua täpötäydessä kirkossa ja nähdä Lucia-kulkue tuomassa valoa tähän pimeään vuodenaikaan. 


Valoa ja rauhallista menoa viikkoon,
nukutaan riittävästi, vaikka joulua valmistellaankin!

Hanna   

5 kommenttia

  1. Voi, kuinka ihana kutsuva ja tunnelmallinen makuuhuone teillä onkaan!
    Itse olen huomannut saman, vanhetessa myös unentarve lisääntyy, eikä enää toivu niin nopsaan, jos valvo. Sanonkin aina lapsille, että nukkuminen on ihan liian aliarvostettua;)
    Ihanaa alkavaa viikkoa, voimia tähän tylsään harmauteen ja pimeyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka, kiva, kun kurkistit taas tänne. Ajattele, miten pian jo joulu on! Mahdetaankohan tavata ennen sitä? terv, Hanna

      Poista
  2. Suloinen pesä houkuttelee unten maille! Nukkuminen tekee hyvää. Nyt on taas maanantai ja päivä alkamassa. Kirkasvalolamppu toivottavasti piristää. Silmät sikkarassa, tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, hyvä, kun muistutit. Meillä on töissä tuo kirkasvalolamppu. Pitääkin muistaa ottaa valohoitoja päivittäin!

      Poista
  3. Kuvasi hehkuu rauhaa ja harmoniaa. Hyvää joulun odotusta

    VastaaPoista

© VILLA PUOMI
Maira Gall